Maggie's Band, Spicybois, AH1N

17th Oct 2024, Thu 21:00 - Thu 23:30

Maggie's Band, Spicybois ja AH1N Siltasessa torstaina 17. lokakuuta!

 

MAGGIE'S BAND

Viiltäviä tarinoita kiedottuna pehmeisiin säveliin.

Helsinkiläinen Maggie's Band tekee ristiriitaista poprockia englanniksi. Yhtyeen leimallinen piirre on, että sen kappaleissa hankalia tunteita käsitellään lohdullisen lempeästi. Keikoillaan bändi joko tuudittaa yleisön folk-henkiseen transsiin tai häätää sydänsurut villillä rock-asenteellaan. Ääripäät tekevät Maggie’s Bandin keikoista väkeviä ja koskettavia.

Maggie’s Band on yhtä kuin laulaja-lauluntekijä Elina Vironen, kitaristit Aapo Kokko ja Juha Rahkonen, basisti Felicia Wadenström sekä rumpali Leevi Kokko. Yhtye on kerryttänyt fanikuntaa kahden vuoden ajan Etelä-Suomen keikkalavoilla. Bändin esikoisjulkaisut kesällä 2024 ovat kirvoittaneet innostusta yhtyettä kohtaan niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Bändi työstää parhaillaan ensimmäistä EP:ään ja suunnittelee sen julkaisua vielä vuoden 2024 aikana.

IG @maggiesband
linktr.ee/maggiesband

 

SPICYBOIS

Spicybois on 4 hengen instrumentaalista funkkia proge-elementeillä soittava bändi Helsingin Itä-Pasilasta, joka rakastaa mausteista ruokaa ja tiukkoja grooveja. Musiikissamme yhdistyvät mukaansa tempaisevat funkit groovet, mieleenpainuvat melodiat sekä ajoittainen jäätävä kikkailu. Julkaisimme alkuvuodesta debyytti EP:n Hot Funky Sauce ja lisää on tulossa!

Meno on tulista!

Oskari Ojajärvi, rummut / Aatos Hakkarainen, basso / Jussi Parkkonen ja Lauri Malmberg, kitarat

IG @spicy_boisss

 

AH1N

Indie/Elektroninen looppaus

Ah1n on multi-instrumentalisti, jonka esiintyminen koostuu usean soittimen live-looppailusta. Kappaleet kasaantuvat siis suurelta osin esitystilanteessa ja sisältäen vaikutteita indie-popin, elektronisen, rockin ja ties minkä maailmasta. Artisti on aiemmin keikkaillut settinsä kanssa Berliinissä sekä Itävallassa, ja palannut nyt Helsinkiin vetämään ensimmäisen julkisen keikkansa Suomessa. Hot stuff!

IG @pyry.ah1n

 

Live n. klo 21 alkaen. Tarkemmat soittoajat ilmoitetaan pian.

K20, vapaa pääsy
Baari auki 00 asti

Tapahtumassa ei hyväksytä minkäänlaista syrjintää, häirintää tai väkivaltaa. Tutustu Siltasen turvallisuusohjeeseen: www.siltanen.org/#turvallisuus

Venue Information

Siltanen
Hämeentie 13B,
00530, Helsinki, FI
View on Google Maps