Kehä I, Joska Josafat

10th Oct 2024, Thu 21:00 - Thu 23:30

Kehä I ja Joska Josafat Siltasessa torstaina 10. lokakuuta!

KEHÄ I

Kehä I:n laulaja Tuomas Aro joutui vuonna 2018 sydänleikkaukseen, jossa hänen toinen äänihuulensa halvaantui. Se ei kuitenkaan estänyt laulamista. Ääneen ilmaantui käheyttä ja säröä, joka tuntui kiinnostavalta. Aro alkoi kirjoittaa lauluja ja keräsi ympärille luottosoittajansa. Niin syntyi Kehä I.

Kehä I äänitti debyytti-EP:n yhdessä tuottaja Timo Kämäräisen kanssa ja se julkaistiin heinäkuussa 2023. Yhteistyö Timo Kämäräisen kanssa on jatkunut ja Kehä I julkaisee lähiaikoina uutta materiaalia.

”Kehä I on progressiivisen pop rockin uusi ja inspiroiva sanansaattaja. Kolmen kappaleen debyytti-EP Pitkän yön jälkeen esittelee omaäänisen laulaja-lauluntekijän ja selvästi seikkailunhaluisen yhtyeen.”
-Soundi 9/23

"Todella kiinnostava! Jotain uutta, mutta jotain ehkä jostain kaukaisuudestakin tuttua."
-Lotta Savolainen, Radio Helsinki

"Kehä I:n suomenkielinen indierock on skarpisti soitettua, ja kappaleiden viehättävän synkissä sanoituksissa on kiinnostavaa minimalistisuutta ja toisteisuutta. Sekä sävellykset että soundimaailma synnyttävät mukavalla tavalla assosiaatioita 80-lukulaiseen uuteen aaltoon."
-Vilma Timonen, Riffi 10/23

https://distrokid.com/hyperfollow/kehi/pitkn-yn-jlkeen
https://www.instagram.com/keha101/

 

Illan avaa Joska Josafat, laulava laulumies joka esittää uutta soulia ja jazz-iskelmää.

facebook.com/joska.josafat/
instagram.com/joskajosafat
joskajosafat.com

 

Keikat n. klo 21 alkaen
K20, vapaa pääsy
Baari auki 00 asti

Tapahtumassa ei hyväksytä minkäänlaista syrjintää, häirintää tai väkivaltaa. Tutustu Siltasen turvallisuusohjeeseen: www.siltanen.org/#turvallisuus 

Venue Information

Siltanen
Hämeentie 13B,
00530, Helsinki, FI
View on Google Maps