Rebekka Holi

26th Oct 2024, Sat 21:00 - Sat 23:55

Laulaja-lauluntekijä Rebekka Holi julkaisi helmikuussa 2024 uuden Kukkaan-albuminsa, jonka tiimoilta artisti lähti levyjulkkarikiertueelle maaliskuun alussa. Useilla kesän festareilla hurmannut artisti nähdään bändeineen Dynamossa 26. lokakuuta.

Kukkaan on musiikillisesti Holin aiempaa tilkkutäkkimäistä Posliinijättiläinen -albumia suoraviivaisempaa poppia ja rokkia. Melodiat ovat koukuttavia ja omintakeisia kuten Holin sävellystyyliin kuuluu. Holin soittama akustinen kitara myös nivoo albumin tunnelmallisesti latautuneita kappaleita kauniisti yhteen. Tuokiokuvamaisesta albumista välittyy kuuntelijoille selkeä viesti: ympäristön tarkkaileminen ja kohtaamiset toisten olentojen kanssa kasvattavat ja niin ollen avittavat kukkaan puhkeamisessa.

Rebekka Holi on Helsingistä kotoisin oleva artisti ja lauluntekijä, jonka musiikki on oivaltava sekoitus rokkia ja indiepoppia. Musiikkia läpi elämänsä säveltänyt artisti on suorasukainen sanoittaja, joka kertoo kappaleissaan oman elämänsä kokemuksista ja koukeroista. Syvällä oman taiteensa parissa viihtyvä Rebekka Holi on kokonaisvaltainen artisti, joka luo omaa taiteellista maailmansa pala kerrallaan. Kappaleet ovat Holin sanoittamia sekä säveltämiä. Artisti on myös itse tehnyt kansitaiteensa.

 

Venue Information

Dynamo-klubi
7 Linnankatu,
20100, Turku, FI
View on Google Maps