Ak-77 roots-yhtye juhlistaa tuoreen Helppoo rahaa -singlen julkaisua Tenhossa. Kappale enteilee syksyllä 2024 julkaistavaa Amerihaka-albumia, jolta kuullaan illan aikana useampikin maistiainen.
AK-77:n musiikkia on kuvailtu rennoksi rootsiksi, jossa sekoittuu monenlaisia musiikillisia ideoita aina J.J. Cale -tyyppisestä svengailusta bluesiin, kantriin ja folkiin.
Yhtyeen edellinen pitkäsoitto, Lowdown Kryptoniitti
Tomi Puukko on laulaja-lauluntekijä ja omaehtoinen musiikkituottaja, jonka musiikissa kuuluu rock, blues, soul ja funk.
Tenhon keikalla 23. toukokuuta kuullaan myös uunituoreita biisejä, ja kyseessä onkin Puukon Trilogia-EP nro. 1 -julkkarikeikka.
Log in or register to post comments